Talkoolaiseksi kesällä 2024

Tapahtumassa on tarjolla monenlaista hommaa, johon etsimme lisää upeita ihmisiä! Vapaaehtoisena pääset kanssamme tekemään todeksi ainutlaatuista tapahtumaa ja viettämään ikimuistoisia hetkiä.

Vapaaehtoiset toimivat erilaisissa tiimeissä ja tehtävissä oman osaamisen ja intressin mukaisesti. Tekemistä löytyy ennen festareita, niiden aikana sekä myös vielä jälkeen. 

Vapaaehtoisuus on palkatonta työtä, mutta tehdystä 6h työstä saa palkinnoksi kolmen päivän festarilipun, upean Extremefest t-paidan sekä työpäivänä lämpimän ruuan + kahvin. 8h+ työnteosta lisäksi saunarannekkeen sekä leirintäpaikan.

Työtä on tapahtuma-aikana tarjolla kolmessa vuorossa. Aamuvuorossa klo 12- 17, päivävuorossa klo 15-20, sekä iltavuorossa klo 20- 02. Iltavuorolaiselle tarjoamme extralipun kaverille. 

Töitä on tarjolla useassa erilaisessa tehtävässä, ja työtä on mahdollista sopia päivän aikana parillekin eri pisteelle vaihtuen.

- Ennen ja jälkeen tapahtumaa pystytys ja purkutyöt sekä somistus.

- Siivous, kierrätys

- Juoksevien asioiden hoito

- Catering 

- Järjestyksenvalvonta

- Liikenteenohjaus

- Aktiviteettien ohjaus tai avustustyö

- Ea- pisteen apu

- INFO -pisteessä asiakaspalvelu

- Anniskelu

- Rannekkeenvaihto/lipunmyynti

Mikäli kiinnostuitte, laittakaa vapaamuotoinen viesti yhteydenottolomakkeen kautta Ota yhteyttä – Extremefest , niin otamme teihin yhteyttä. Lisätietoja asiaan antaa talkookoordinaattorimme Hanna p. 0503520966

Töitä löytyy monen ikäiselle ja erilaisille kyvyille ja taidoille pyritään etsimään sopivaa hommaa. Alle 18-vuotiaan talkoolaisen yhteydenottoon tulee lisätä myös huoltajan yhteystieto. 

 

Your vibe attracts your tribe!